(12 Jun, 2026) Savon Pienimmät Vestivaalit
Times
Description
SAVON PIENIMMÄT VESTIVAALIT KESÄKUUSSA JUVALLA
Savon pienimmät vestivaalit järjestetään kesäkuun 12 -13.päivä Juvalla, nyt jo viidettä kertaa. Tapahtumapaikka on muuttunut ja se on tulevana kesänä Juvan Kaarihalli. Vestivaaleilla päästään nauttimaan hyvästä ruoasta, juomasta sekä livemusiikista. Tapahtumaan vaaditaan 18 vuoden ikä.
Kolmen edelliskesän tapaan Savon pienimmät vestivaalit on kaksipäiväinen tapahtuma.
Perjantaina kesäkuun 12.päivä tapahtumaportit avataan klo.18.30 ja illan aloittaa Ira, joka on Heinolasta kotoisin oleva laulaja, muusikko ja musiikintekijä. Hän on osallistunut kahdesti Voice of Finland-kilpailuun ja oli vuonna 2021 peräti neljäs. Hän on julkaissut musiikkia, ja viimeisimmät kappaleet ovat, mm. ”Terapiaa”, ”Auf Wiedersehen” ja ”Keinukaruselli” sekä vastikään julkaistu ”Meistä kertova satu”. Ira esiintyy Juvalla ensimmäistä kertaa ja aloittaa keikkansa klo.19.30.
Toisena esiintyy suosittu Aikakone. Yhtyeellä hittejä riittää, mm. ”Neiti Groove”, ”Anna mun bailaa”, ”Odota”, ”Keltainen”, ”Alla vaahterapuun”, ”Hiljaisuus”, ”Opettelen salaa” ja ”Tulisitko”. Aikakoneen albumeista mainittakoon Tähtikaaren taa, joka myi 90 –luvulla peräti 135 000 levyä, tuloksena triplaplatinaa sekä Toiseen maailmaan, mikä möi puolestaan 100 000 kappaletta. Yhtyeen kolmas albumi Maa möi platinaa, kaikkiaan lähes 50 000 kappaletta. Yhtyeen keikka alkaa klo.21.15. Aikakone esiintyy Juvalla ensimmäistä kertaa.
Perjantai-illan pääesiintyjänä toimii huippusuosittu tanssiyhtye Komiat. Tuo festarien ja tanssipaikkojen suosittu yhtye saapuu ensimmäistä kertaa Juvalle esiintymään. Yhtye on kerännyt täysiä estradeja jo monen vuoden ajan ja kesällä 2025 ilmestyi jättihitti ”Kaihosielu” sekä samanniminen albumi. Komiat toimi Helsingin Olympiastadionilla Katri Helenan jäähyväiskeikan lämppäriyhtyeenä elokuussa 2025. Juvan Kaarihallilla ”Iskelmäprinssi laulaa” ja yhtye aloittaa keikkansa klo.23.15. Perjantaina elävä musiikki loppuu klo.00.30 ja portit sulkeutuvat klo.01.00.
Lauantaina kesäkuun 13.päivä portit avataan illalla klo.18.30. Alkuillasta esiintyy mikkeliläinen bilebändi St. Michel Sound Machine, joka soittaa ulkomaisia kasarihittejä. Heidän keikka alkaa klo. 19.30. Yhtye esiintyy Juvalla ensimmäistä kertaa.
Toisena esiintyy suosittu Kotiteollisuus, joka on vieraillut vuosien saatossa Juvalla useasti, mm. Puustockissa, Hotelli Juvassa, Metsä Rokkaa ja Juva Rokkaa-tapahtumissa, viimeksi vuonna 2014. Viimeisimmästä Juvan vierailusta on vierähtänyt peräti 12 vuotta. Kotiteollisuuden suurimmat hitit lienevät edelleen, mm. ”Helvetistä itään”, ”Minä olen”, ”Tuonelan koivut”, ”Kaihola”, ”Vieraan sanomaa” ja ”Tämän taivaan alla”. Bändi on saavuttanut uransa aikana toistakymmentä kultalevyä. Helvetistä itään myi peräti platinaa. Kotiteollisuuden keikka alkaa klo.21.15.
Illan pääesiintyjänä toimii Dingo. Yhtye aloittaa keikkansa klo.23.15 ja luvassa on aikamoinen hittikimara Dingon unohtumattomia kappaleita, mm. ”Autiotalo”, ”Levoton tuhkimo”, ”Sinä ja minä”, ”Nahkatakkinen tyttö”, ”Kirjoitan”, ”Rio Ohoi” ja monet muut hitit. Dingon Kerjäläisten valtakunta levyä myytiin peräti 191 000 kappaletta ja yhtyeen ensimmäistä albumia, Nimeni on Dingo, ostettiin puolestaan 109 000 kappaletta. Dingo vieraili Juvalla ensimmäisen kerran vappuaattona 1984. Paikkana oli silloinkin Juvan Kaarihalli, samoin kuin vuonna 1985. Dingo on esiintynyt myös Hotelli Juvassa sekä Metsä Rokkaa-festivaaleilla vuonna 2008. Viimeisimmästä Dingo keikasta Juvalla on ennättänyt vierähtää peräti lähes 18 vuotta. Mukana alkuperäisestä kokoonpanosta on mukana laulaja Neumann ja kitaristi Jonttu Virta.
Lauantaina elävä musiikki loppuu klo. 00.30. Valomerkki annetaan molempina iltoina klo.00.30 ja portit sulkeutuvat klo. 01.00. Jatkobileet juhlitaan molempina iltoina Bar Ylässä.
Savon pienemmillä festivaaleilla on tarjolla anniskelua, josta vastaa Bar Ylä. Paikan päällä on myös monipuolista ruokamyyntiä, josta vastaa puolestaan Grillikahvila Toripulu Oy. Festivaalin juontaa molempina päivinä Mirka Paunonen.
Lippuja myydään myös Juvalla, Bar Ylässä sekä Mikkelissä, After Barissa, maksutapana kortti tai käteinen.
Ennakkomyynti päättyy perjantain ja 2 päivän yhteislippujen osalta 12.6.2026, klo.16.00. Lauantain lippuja myydään 13.6.2026 klo.16.00 asti.
2 päivän lippuja ei myydä tapahtuman aikana pääportilta, vain päiväkohtaisia lippuja.
***
ESTEETTÖMYYS:
Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kyllä
Tapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kyllä
Tapahtumapaikalla on esteetön WC: ei
Tapahtumassa on pyörätuolikoroke: ei
More Images